Jäsenten tekstejä

JOULULAHJA

Joulupöytä oli notkunut ruuasta, kun Kirsti-täti ja Suli-täti olivat molemmat laittaneet tarjolle valmistamiaan herkkuja. Nyt jouluruoka oli syöty, ja istuimme kylläisinä olohuoneessa odottamassa Joulupukkia. Radiosta kuului Tiernapoikien esitys. Joulukuusen uudet sähkökynttilät valaisivat  lippunauhaa ja kiiltäviä koristepalloja. Kaapinpäällä pyöri kilisten enkelikello, ja ikkunassa loisti paperinen joulutähti. Sohvapöydällä oli joululiina, sen päällä kulhossa kotitekoisia makeisia. Koivuhalot roihusivat iloisesti nurkassa olevassa takassa. Hyasintti tuoksui.

Perinteiseen tapaan olimme kokoontuneet Timpan ja Tytin kotiin viettämään kolmen polven yhteisen jouluaaton. Isotäti oli vanhin noin 80-vuotias. Häntä kutsuttiin Kantolan tädiksi, erotukseksi samannimisestä Kirsti-tädistä. Viiden vanha Tytti-serkku oli nuorin, me Timpan kanssa 12 v.

Suli-täti ja Pentti-setä muistelivat lapsuutensa jouluja syrjäisellä maaseudulla. Heillä ei koskaan käynyt joulupukki sisällä, vaan lahjasäkki oli ilmestynyt porraspieleen  sillä välin, kun heidän isänsä oli ollut antamassa hevoselle joulukauroja. Siitä hän oli sen löytänyt tallista palatessaan ja ihmetellyt, miten hän ei taaskaan nähnyt pukkia.

— Eikö joulupukki tullu koskaan sisälle? Eikö kuulunu ees kopinaa? Tytti katsoi silmät pyöreinä isäänsä.

— Ei tullut. Pukilla oli kova kiire, kun maalla oli pitkät matkat ja huonot tiet.

— Näikkö ees akkunasta tonttua? Timppa virnisti.

— Muistan kerran nähneeni jonkun vilahtavan porstuan taakse vähän ennen kuin isäpappa tuli tallista, Pentti-setä vastasi ja iski silmää.

— Mää en jaksa ennää oottaa, Tytti huokasi jännittyneenä. Timppaa ja minua nauratti, vaikka jännitti meitäkin vähän.

— Mää voitan tänä jouluna. Saan ainakin 20 pakettia, Timppa kuiskasi minulle.

Emme kilpailleet, kuka sai hienoimman, suurimman ja kalleimman lahjan, vaan pakettien määrä ratkaisi. Viime jouluna tuli tasapeli. Timppaa keljutti, sillä hänen olisi pitänyt aina voittaa minut.

— Etkä voita. Mää saan ainaki 21 pakettia, kuiskasin takaisin.

Vihdoin kuului kopinaa vieraseteisestä ja möreä ääni:

— Iltaa, iltaa! Onko täällä kilttejä lapsia?

 

Lahjoja oli niin paljon, että Pentti-setä meni avuksi kantamaan isoa lahjakoria. Tytti lauloi ihan nätisti: — Joulupuu on rakennettu. Muutama vuosi sitten hän esitti Joulupukille oman versionsa Piippolan vaarista: — Piippu-vaalilla oli talo, iiii-aaaa-ooo!  Timppa luki nimet ja Tytti juoksi ympäri huonetta viemässä paketit.

— Voi. Olenpa minä ollut kiltti, sanoi Pentti-setä joka kerta saatuaan paketin.

— Vai kiltti. Onko sulla mennyt muisti? Kirsti-täti nauroi ja tuhahti:

Sain monta pehmeää ja kolme kovaa pakettia. Kirja ja suklaarasia, hyvä. Ensi yönä luen kynttilänvalossa ja syön suklaata, ja välillä hiivin keittiöön leikkaamaan kinkkusiivun. Se on melkein parasta joulussa. Yhden paketin päällä oli kaunis kortti, jossa luki: Hyvää joulua Kantolan tädiltä. Irvistin sisäisesti.  Mitähän nyt saan? Viime jouluna sain häneltä pystyraitaiset mustavalkoiset pitkät sukat, jotka olivat tikkusäärissäni niin kamalat, että pidin niitä vain pitkien housujen kanssa tai toisten sukkien alla, vaikka luokkakaverit lohduttivat:

— Hauskathan ne ovat, ihan kuin Peppi Pitkätossulla, kun laitat toisen sukan väärin päin.

Irrotin varovasti kauniin paperin, sen voi säästää ensi jouluun. Paketissa oli pahvinen alusvaatelaatikko. Aukaisin kannen ja silitin sormella kiiltävää, ohutta kangasta. Onkohan tämä yöpaita? Otin vaatteen laatikosta ja levitin eteeni. Aivan ihana hennon vaaleanpunainen tärkätty tylli- ja pitsiluomus. Mutta mitä minä tällä teen? Ei tällaista pönkkähametta kukaan enää pidä, ja pienikin tämä taitaa olla minulle. Viime jouluna olisin ollut iloinen tästä lahjasta, eikä Suli-tädin olisi tarvinnut ostaa kangasta ja ommella ja tärkätä minulle röyhelöalushametta. Nyt on muotia tällainen alennettu vyötärö kuin tässä uudessa mekossani, jonka täti ompeli koulun joulujuhliin. Kotiliedessä oli myös kuvia A-linjasta, kapeista hameista ja lyhyistä jakuista. Ei niiden alla voi edes pitää tallaista. Pidätin hysteeristä naurunkikatusta hameen takana, kun Tytti huusi:

— Miksi mää en saanu nuin nättiä yöpaitaa? Mää sain pupu-yöpylin niinku vauvat.

 

Suli-täti vilkaisi minua ja kurtisti vähän kulmiaan. Nousin ja astuin Kantolan tädin luo:

— Kiitos kauniista alushameesta, sanoin, niiasin ja hymyilin nätisti. Kantolan täti hymyili ystävällisesti takaisin.

 

Timppa näytti käsillään 21, ja oli voitonriemuisen näköinen.

— 23, kuiskasin. Voittajan oli helppo hymyillä.

Liisa Kiljunen